|
1.1.2000 perustettiin hilljattain Trojansin riveistä irrottautunut ryhmä nimeltään Smash cheerleading & dance team ry. Nyt kymmenen vuoden kuluttua seura on kasvanut ja saanut kansainvälistäkin tunnustusta, nimi on muutettu uuteen muotoon ja toiminnan painopiste vaihtunut cheerdancesta cheeriin. Aina on mukana kuitenkin ollut yhdessä harrastamisen riemu ja se ei ole vuosien myötä muuttunut!
Seuran 10-vuotista matkaa juhlittiin la 9.1.2010 Kavalton tilalla Piikkiössä. Jäsenistä 144 oli ilmoittautunut mukaan ja suurin osa juhlaväestä saapui paikalle Turun keskustasta järjestetyllä bussikuljetuksella. Jokainen vieras sai tuntea pienen glamourhetken, kun heidät kuvattiin ”punaisella matollamme”. Alkumaljan jälkeen vieraat saivat nauttia taikuri Aaro Sorvan esityksestä. Kavalton tilan valmistamat kylmät ja lämpimät ruoat olivat nostivat veden jokaisen vieraan kielelle jälkiruoista puhumattakaan. Ruokailun jälkeen oli mahdollista ottaa kaveri- ja ryhmäkuvia, joita tulikin paljon. Illan hämärtyessä palkittiin seurassa 10 vuotta olleet ja muisteltiin 10-vuotista taivalta kuvaesityksen avulla. Juhlat jatkuivat puoleen yöhön asti DJ Janne Kujalan houkuteltua juhlavieraat tanssilattialle.
|
|
|
Hallituksen uudet lemmikit
Taikuri Aaro Sorva taiteili ohjelmanumeronsa lopuksi ilmapalloeläimiä.
|
|
|
Juhlijat saivat jättää terveisensä vieraskirjaan.
|
|
|
Juhlista on tehty kuva-CD, jonka voi ostaa omaksi 4€:n hintaan osoitteesta tcssmash@gmail.com
|
|